Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kahvikakkuja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kahvikakkuja. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. joulukuuta 2014

Myyjäisiin..

Tyttären luokka kerää rahaa leirikoulua varten ja koululla oli myyjäiset marraskuun lopulla. Tein myyjäispöytään muutaman jouluisen kuivakakun ja koristeltuja tonttupipareita.


lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulukakkuja

Tänä vuonna ei tullut kauheasti jouluksi leivottua. Joku laiskamato sen suhteen vissiin vaivannut.
Piparitalo jäi kokonaan tekemättä. Enkä pipareitakaan tehnyt. Lapset leipoivat mummulassa ja ne piparit riittivät meille. Yhden suklaisen täytekakun tein mummilaan


Ja pienempi suklainen kakku meidän ja siskoni perheen jouluun. Tämän lisäksi
kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä piparijäädykettä, nam oli hyvää (siitä ei kuvaa)

 
Ja pari perinteistä piimäkakkua lähti lahjoiksi
 
 
 
 

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Herkullista Pääsiäistä !

Tässä sitruunainen kahvikakku jonka bongasin jostain toisesta blogista. En nyt kyllä muista mistä.




1 sitruunan raastettu kuori (n. 1 ½ tl)
150 g margariinia
2 dl sokeria
3 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2-3 rkl sitruunamehua
½ prk  kermaviiliä

Kuorrutus
1 ½ dl tomusokeria
1½ tl sitruunamehua
2 tl vettä
keltaista pastaväriä
 
Koristeet
Sokerimassakukkia ja sulatettua suklaata.
Pese sitruuna  harjalla ja raasta kuori.
Vaahdota sokeri ja pehmeä rasva. Lisää huoneenlämpöiset munat joukkoon yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Siivilöi jauhoseos taikinaan. Lisää taikinaan sitruunan raastettu kuori ja mehu. Lisää lopuksi joukkoon kermaviili. Vältä turhaa sekoittamista. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 40–45 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Anna hieman jäähtyä ennen kumoamista.

Tee halutessasi jäähtyneen kakun päälle kuorrutus. Sekoita tomusokerin joukkoon vesi, sitruunamehu ja hieman keltaista pastaväriä. Valuta kuorrutetta kakun päälle.

Koristele!
 
 
 

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Kinuskikakku

Tekaisin pienen kinuskikakun jolla juhlistettiin mieheni juuri olleita ja minun kohta tulevia synttäreitä.Ja samalla on meidän joulukakku

 
Reunoilla valkosuklaarouhetta.
 
Näitä piimäkakkuja lähti muutama joulumuistamisina
 
 
                                                        

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

40-vuotiaalle armeijakakku


Vaimo halusi yllättää 40 vuotta täyttävän sotilaspoliisimiehensä. Ja toiveena oli koristeeseen perheen koirat.



Tuntui aluksi todella suurelta haasteelta tuo koriste sillä aiemmin olen vai yhden ihmisen tehnyt. Lupasin yrittää.



Tälläinen siitä tuli ja sain hyväksynnän että kelpaa kakkuun. Kyselin vähän Merjaltakin apuja tuon maastoasun tekoon. Kiitos Merja !!!



Lisäksi tein pätkiskakun.

























Onnea sankarille !!!!

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Valmistujaisiin


Kiirettä piti loppuviikon. Kaksiin valmistujaisjuhliin lähti tarjottavia.



Ylppäreihin tällainen suklaakuorrutteinen kakku, sinisin kukkasin.

















      Onnea Janille vielä kovasti !!!!



Ja toisiin valmistujaisiin lähti täytekakku, pari jauhelihapiirakkaa ja pätkis-kahvikakku.























Lisäsi tein pari ylppärikoristetta työkaverille.







  Onnea kovasti kaikille valmistuneille vielä kerran!!!!



P.S  Tässä vielä kuva testikakusta. Tein viikolla omalle porukalle tuolla suklaakuorrutuksella

testi kakun. Kerran aikaisemmin sitä olin kokeillut mutta silloin ei ihan onnistunut mutta nyt tuli ihan

hyvä ;)



sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Valmistujaiskakkuja


Tein merkonomiksi valmistuneen juhlaan täytekakun ja kuivakakun.



Toiveena oli valkoista ja vaaleanpunaista  (mun lempiaihe ;-)





















       Onnea!!!!! 

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Minttusuklaa-kahvikakku


Tämä kakku tuli tehtyä myös pääsiäisenä. Ohje oli k-kaupan lehdestä.

Oli oikein hyvä ohje.







    200g voita tai leivontamargariinia

    180g pätkiksiä

        3 kananmunaa

    2½ dl sokeria

    5 dl vehnäjauhoja

    2 tl vaniliinisokeria

    1 tl leivinjauhetta

    ½ tl soodaa

    2 dl vahvaa keitettyä kahvia



    koristeeksi:

     1 dl tomusokeria

     tilkka vettä tai sitruunamehua

     esim. pääsiäisrakeita



1. Sulata rasva ja suklaat miedolla lämmöllä kattilassa.



2.Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää hieman jäähtynyt rasva-suklaaseos munavaahtoon.



3. Sekoita jauhot, vaniliinisokeri, leivinjauhe ja sooda keskenään. Lisää jauhoseos ja kahvi vuorotellen taikinaan. Vältä turhaa sekoittamista.



4. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan (n 1,8L ) (takina on melko löysää)



5. Paista 175 asteessa noin 55 min. Kumoa hieman jäähtyneesä.



6. Sekoita tomusokeri ja vesi. Lusikoi seos pieneen pussiin ja leikka kulma auki ja koristele kakku juuri ennen tarjoilua. Viimeistele rakeilla.



 

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Jouluinen synttärikakku



Viikko sitten juhlistettiin siipan synttäreitä tällaisella pienellä jouluaiheisella kakulla.


Päällä vaahtismassaa.











Ja tässä jouluksi tehty piimäkakku





Ja nämä ihanat suklaa-suolapähkinäkarkit tein jo ennen joulua








     Oikein Rauhallista ja Ihanaa Joulunaikaa kaikille  !!!!

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Juniorin 2v synttärit


Tänään juhlistettiin Nean 2-v synttäreitä. Äidin pikkunen on jo iso tyttö.

Halusin jotain ihanaa ja tyttömäistä tarjolle.
Sankarin nimi ja ikä kirjoitettu uusilla kirjainmuoteilla jotka tilasin Confetista.
Tässä kakku kuvattuna eripuolilta:











Kakun lisäksi tarjolla oli voileipäkakkua josta kuvaa en muistanut ottaa.
Ja perhospipareita jotka ystäväni paistoi, ja minä koristelin. Kiitos Kirsi!!







Karamelli Cakesin Miralta löysin kivan idean laittaa styroksikartioon marenkeja ja vaahtokarkkeja.



Siiliparatiisista löysin tämän ihanan omenaisen kahvikakun ohjeen jonka tein
Nordic Waren- kakkuvuokaan (jonka tilasin myös Confetista).
Kuvassa kakku oli jo toiseltapuolen leikattu viipaleiksi.



Ja sitten tarjolla oli muffineita. Siskoni tekaisi ne.
Perusmuffiniohjeeseen laitettiin lisäksi valkosuklaata ja marianne crushia.





Eli kuten kuvista näkyy. Teemana oli kukat ja perhoset ja pääväreinä lime ja vaaleanpunainen.

Iso kiitos äidilleni ja siskolleni avusta synttäreiden järjestelyissä ja siivouksissa!!!

   Onnea oikein kovasti omalle kullanmurulle!!!



torstai 18. joulukuuta 2008

Suklainen kahvikakku.


Piti kokeilla tuota Heritage-vuokaa jonka olin aiemmin siskollani tuotattanu Confetista.Hyvin paistoi ja irtosi ihan sukkana. Ohjetta lainasin Rouva Täytekakulta hiukan muunnellen. Laitoin siihen suklaarouhetta ja mariannecruchia sekaan. Suklaa rouheen tein SLY:ltä saamastani suklaasta. Kakusta tuli tosi hyvä.