maanantai 25. tammikuuta 2010

Jogurtti-kahvikakku


Kyökkipiika Katin blogista bongasin tällaisen ohjeen jo jokin aika sitten ja koekakkun tein lauantaina. Laitoin mustikka- ja banaanijogurttia sekä mariannerouhetta. Hyvän kostea kakku oli joten tätä teen varmasti toistekkin, täytyy kokeilla eri versioita.



Ohje kopsattu Katilta suoraan:


               


1 kakku:


5 dl vehnäjauhoja


3 dl sokeria


1 tl soodaa


1 tl vaniljasokeria


3 dl mustikkajogurttia


2 munaa


200 g sulaa margariinia


Sekoita kaikki aineet keskenään. Paista rasvatussa vuuassa 175 asteessa n. 45 minuuttia.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Paholaisen piirakkaa


Tätä on niin monessa blogissa kehuttu joten pakkohan sitä oli kokeilla. Ja voin sanoa ettei turhaan ole kehuttu. Suosio oli taattu meilläkin.



                              Pohja


                                 5 dl vehnäjauhoja

 
                          4 3/4 dl sokeria

                          1 tl  leivinjauhetta

                           1 tl  soodaa

                           1 tl  vaniljasokeria

                           1 tl  suolaa

                           1 dl kaakaojauhetta

                           50 g margariinia

                           2½ dl vettä

                           3  kananmunaa



                             Kuorrutus

                            n. 5dl  tomusokeria

                            70 g  margariinia

                            4 rkl maitoa

                            2 tl vaniljasokeria

               

                                     
Päälle 

                             Mariannerouhetta


 



Sekoita keskenään pohjan kuivat aineet. Lisää joukkoon sulatettu margariini ja vesi. Vatkaa 2 minuuttia.


Lisää vielä joukkoon kananmunat ja vatkaa vielä 2 minuuttia.


Ripottele pellille mariannerouhetta. Kaada taikina rouheen päälle ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.


Valmista kuorrutus. Sekoita sulatettu margariini ja muut täytteen ainekset keskenään. Levitä jäähtyneen pohjan päälle. Ripottele pinnalle reilusti mariannerouhetta.


keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Vuoden ensimmäinen kakku


Jalkapallo oli vuoden ensimmäisessä kakussa aiheena ja juuri tälla lailla toteutettuna. Pallo ja pieni läntti ruohoa.

Välissä oli valkosuklaa-mansikkamoussea, mansikkahilloa ja banaaniviipaleita.


Kakun tilaaja/hakija ainakin tykkäsi ja toivottavasti myös sankari itsekkin :)



lauantai 2. tammikuuta 2010

Hyvää Uutta Vuotta 2011.. (ja synttäriä)...


kaikille blogissa vieraileville. Meidän Joulu meni aika vähillä herkuilla sillä säästeltiin uuden vuoden juhlaan, jolloin juhlistettiin pyöreitä, niin minun kuin isännänkin.


Pidimme pienelle porukalle vähän juhlantapaista.


Tarjolla oli kahvin kanssa seuraavaa:


Minun kakkuni oli päivällä tarjolla, hyvin hillitty ja simppeli :



Jouluinen kahvikakku tehtynä kuusimetsä-vuoassa jonka hankin Confetista:



Voileipäkakkua:



Glögikakkua:



Pikkusuolaisia: Tonnikalatahnalla, näiden teossa sain apua vanhemmilta tyttäriltä:



Ja lisäksi oli tonnikalapiirakkaa ja iltavieraille oli kahvin kanssa yllärikakku miehelleni:



Tissikakku  :)


Tässä harmittää tuon nyörityksen alaosa, siinä sohlasin mustalla candy meltsillä ja sitähän ei sitten enää siistiksi saanut.  Kuorrutus on vaahtokarkkimassaa. Salamavalo vääristää tuon punaisen väriä.


Lisäksi myöhemmin illalla oli tarjolla mm.nakkeja, lihapullia, tonnikala- ja broilerisalaattia.


Hyvät juhlat ja vieraille iso kiitos!!


Tässä muutama siskoni ottama kuva:




 

Voikkoleipäkakkua...


Ystävälleni tein voileipäkakkua, jo tuossa ennen joulua,  samalla vanhalla tyylillä. Tämä oli sieltä isoimmasta päästä mitä olen tehnyt. Päivitykset vaan tulee vähän jälkijunassa taasen.