Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suolaiset piirakat ja muu suolainen leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suolaiset piirakat ja muu suolainen leivonta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Suolaiset tuulihatut

 
Tänään tein ensimmäistä kertaa tuulihattuja. Aina olen pitänyt niitä jostain syystä vaikeina ja aikaavievinä. Mutta eihän ne sitä olleet ollenkaan. Näissä savulohitäyte.
 
 

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Jauhenlihamuffinit

Teimme pitkästä aikaa  tyttären toiveesta näitä jauhenlihamuffineita.

Ohje on Tarjuskalta aikanaan lainattu. Laitan sen tähän:




10-16 kpl
Täyte:
300g jauhelihaa
1 sipuli
2 dl porkkanaraastetta
200g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl ketchuppia
½-1 tl rouhittua mustapippuria
2 tl pizzamaustetta
1 tl suolaa
Taikina:
2 munaa
1 dl sulatettua margariinia
1 dl maitoa
1 rkl siirappia
1 dl kauralesettä
3 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
Pinnalle:
kirsikkatomaatin puolikkaita
1-2 dl juustoraastetta
  1. Ruskista jauheliha kevyesti. Lisää sekaan sipuli ja porkkanaraaste. Kääntele seosta hetki pannulla pienellä lämmöllä.
  2. Lisää tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi. Mausta ketchupilla, pippurilla, pizzamausteella ja suolalla. Jäähdytä.
  3. Valmista taikina. Vatkaa munat kevyesti. Lisää joukkoon margariini, maito ja siirappi.
  4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää nesteeseen. Sekoita taikina tasaiseksi.
  5. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  6. Annostele taikina tasaisesti vuokiin ja päälle täyte. Tavallisia muffinsseja tulee 16 kpl ja Amerikan vuokiin n. 10 kpl.
  7. Paina päälle kirsikantomaatin puolikkaita. Ripottele pinnalle juustoraaste.
  8. Paista muffinsseja 200 asteessa keskitasolla n. 16-20 minuuttia.
Ohjeesta tuleva määrä vaihtelee muffinivuuan koosta riippuen.

torstai 31. tammikuuta 2013

Sämpylöitä

Meitin tokaluokkalainen oli sairaana ja olin hänen kanssa kotosalla. Leivoin
pitkästä pitkästä aikaa sämpylöitä. Ohjeen otin sämpyläjauhopussin kyljestä. Nams kun lämmin sämpylä maistuu sitten hyvältä.
 
 
 

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Tomaatti-poromuffinit

Pirkan sivuilta tämä ohje, jaTarjuska oli blogissaankin tehnyt näitä.

Piti ensin tehdä jauhenlihasta mutta ajattelin kokeilla porosta vaihtelun vuoksi.

Vähän ohjetta sovelsin. Ja lisää olisi vähän voinut soveltaa.
 Muutoin tosi hyviä mutta ehkä olisivat hiukan voineet olla kosteampia.


 
 
8 - 12 kirsikkatomaattia
1 pkt (100 g)kylmäsavuporoa
tuoretta rosmariinia
Taikina
2 kananmunaa
1 dl juoksevaa margariinia
1 dl maitoa
3 dl hiivaleipävehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 1/2 dl juustoraastetta
Lisäksi
8 Pirkka Amerikan muffinivuokaa