Ja kesäherkku omalle sakille
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makeat leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makeat leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
torstai 8. toukokuuta 2014
Wappu-tarjoiluja
Vietettiin pienellä porukalla wappua meillä. Suolaisten syömisten lisäksi oli simaa ja minidonitseja.
lauantai 15. helmikuuta 2014
Ystävänpäivää
Täällä ollut vähän hiljaista hetken. Jotain pientä omalle porukalle on tullut leivottua mutta kakkuja ei ole syntynyt. Mutta ensi viikonloppuna juhlitaan esikoisen synttäreitä niin silloin kakkua olisi tarkoitus tehdä. Mutta tässä mini mokkapalamuffineista kuvaa jotka tein ystävänpäiväksi nuorimmaisen hahmonyyttäreihin ja töihin oman osaston työkavereille ja loput jäi kotiin omalle väelle.
Ja tässä kuva mein Anskubanskusta
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Tyttären 18v kemut
Eilen juhlistettiin vanhimman tyttäreni 18-v synttäreitä
Perjantaina meni kirjallisesti ekalla yrittämällä läpi, ja
ens viikolla sitten jännätän inssiä.
Sen jälkeen meikäläinen onkin sitten autoton, kun
neiti ottaa autonsa käyttöön. Meikä kun on sillä viime
kesästä asti ajellut.
Mutta kakkuun hän halusi oman autonsa jollain lailla
näkyviin.
Tein sitten autonavaimista mahdollisimman aidon näköiset.
Kahden suklaan hyydykekakku
Lihavoikkari
Woopiesseja
Lisäksi tarjolla oli pieni kalavoikkari, mutta siitä ei kuvaa.
Kiitos mukana olleille !!!
torstai 14. helmikuuta 2013
Woopies
Testasin näitä herkkuja Ystävänpäivä-leivoksiksi.
Tosi hyviä ovat. Näissä vaahtokarkki-täyte.
Seuraavaksi täytyy kokeilla suklaatäytteellä.
Tosi hyviä ovat. Näissä vaahtokarkki-täyte.
Seuraavaksi täytyy kokeilla suklaatäytteellä.
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ !
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Minidonitseja
Pitipä pitkästä aikaa testata minidonitsi-konetta. Peruspohjalla ja päälle vaaleanpunainen pomada-kuorrute. Herkullisen näköisiä ja myös makuisia. Nällä herkuteltiin lauantai-iltana, Putousta katsellen.
Perusdonitsit 16 kpl:
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
1 dl sokeria
50 g voita sulatettuna
1 dl maitoa
1 kananmuna
Suklaadonitsit 16 kpl:
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
½ dl sokeria
100 g tummaa suklaata sulatettuna
50 g voita sulatettuna
1 dl ruokakermaa
1 kananmuna
Rahkadonitsit 18 kpl:
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
1 dl sokeria
50 g voita sulatettuna
200 g sitruunanmakuista rahkaa
1 kananmuna
1. Sulata voi ja jos ohjeeseen tulee suklaata, se myös.
2. sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa sähkövatkaimella kaikki ainekset nopeasti keskenään sekaisin.
4. Laita taikina pursotinpussiin ja leikkaa kärki pois, pursota rinkulat donitsikoneen aukkoihin.
5. Paista donitseja noin 5 minuuttia tai kunnes vaikuttavat kypsiltä.
6. Kasta donitsit halutessasi suklaaseen, vesi-tomusokeriseokseen tms. ja koristele nonparelleilla ym.
lauantai 1. joulukuuta 2012
Ekat Joulutortut
Joululeivonta aloitettu, Omenajoulutortuilla.
Seuraavaksi olisi tarkoitus pipareita tehdä lasten kanssa. Ja jonkin moinen piparitalokin
olisi tarkoitus saada aikaiseksi.
Seuraavaksi olisi tarkoitus pipareita tehdä lasten kanssa. Ja jonkin moinen piparitalokin
olisi tarkoitus saada aikaiseksi.
perjantai 5. lokakuuta 2012
Korvapuusti-päivä
Meillä oli päivän myöhässä korvapuustipäivä.
Kokeilin omena-kanelipuusteja. tosi hyviä niistä tuli.
sunnuntai 19. heinäkuuta 2009
Marenkimansikka-kakku
Lauantaina kun ahkeroin keittiössä oli äitini apuna lasten kanssa. Tälläisen kasasin iltapäiväkaffelle. Kaupan valmiita marenkipohjia, vanillacremeä, mansikkaa ja kinuskikastiketta, ai että oli hyvää.
tiistai 23. kesäkuuta 2009
Jälleen madeleineja.
Menimme anoppilaan sunnuntaina syömään. Vein mukana tavallisia ja suklaisia madeleineja.
lauantai 20. kesäkuuta 2009
Mansikka-mustikkapiirakkaa marenkihunnulla
Herkkuhovilla näin ohjeen tähän herkulliseen piirakkaan. Tosin olin laiska ja käytin kaupan valmista murotaikinaa
Otin kuvan vain osasta piirakkaa kun jätin puolet piirakasta ilman tuota marenkihuntua. Meillä kun kaikki ei siitä välitä. Oli nätimpi tuo
puoli piirakasta jossa tuo marenki oli
Kyllä oli hyvää!
maanantai 15. kesäkuuta 2009
Madeleinet
Ullalta bongasin jo aikaa sitten näiden ohjeen ja madeleine-peltikin on ollut jo kaapissa hyvän aikaa mutta ei vaan ole muka kerennyt tekemään näitä. Nyt sadepäivänä kun ei ollut mitään tekemistä rupesin näitä kokeilemaan.
Nopeita tehdä ja hyvän makuisia olivatkin. Suklaista versiotakin voisi kokeilla.
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
Ystävänpäivänleivoksia
Meillä syötiin vasta tänään sunnuntaina ystävänpäiväleivokset kun eilen ei keretty. Tein kääretortun johon laitoin väliin pätkismoussea (Tarjuska oli tehnyt samanlaisia leivoksia, kuullosti herkulliselta joten ajattelin kokeilla.) Kääretorttulevyyn laitoin vähän kaakaojauhetta. Päälle vaaleanpunaiseksi värjättyä flora vispiä ja sokerikuorrutteesta olin viikolla tehnyt erikokoisia sydämiä.
perjantai 14. marraskuuta 2008
Lakritsikinuskileivokset
Kinuskikissan sivuilta löysin tämän ohjeen ja oli ihan pakko kokeilla kun meillä melkein kaikki tykkää näistä karkeista. Päälle ripottelin nomparelleja.
Hyviä olivat.
sunnuntai 31. elokuuta 2008
Porkkanamuffineja
Tein eilen illalla porkkanamuffineja ja piirakan. Ohje on sama jota käytin jo aikaisemmin. Muffinit olivat tosi meheviä. Piirakka jäi ehkä vähän ohueksi kun laitoin lopun taikina irtopohjapiirakka-vuokaan, muffineja tuli 12 kappaletta.
keskiviikko 20. elokuuta 2008
Mokkapaloja
Vanhimman tyttäreni kanssa teimme eilen mokkapaloja. Tai hän niitä teki,
minä vähän ohjeistin. Lainasimme Jennan Lemppareista ohjetta, ja hyvä
ohje olikin. Pohjasta tuli oikein kuohkea ja paksu. Kuorrutteeseen lisäsimme
SLY:lta saamaani marianne crushia. Kyllä oli hyviä.
Osaan piti pikeerillä tehdä lehtiä ja kukkia mutta pikeeri oli liian löysää ja
ne vain levisivät.
sunnuntai 3. elokuuta 2008
Nean päivän kakku
Nuorimmaisella neidillä on tänään nimpparit.
Tekaisin pienen kakun. Prinsessasynttäreistä jäi yli tämä pieni kakkupohja (halk 20cm)
yli joten käytin sen tähän.
Lisäksi tein eilen Porkkanaleivoksia, ohje oli Kermaruusulta, ja tosi hyvää tuli.
En aikaisemmin ollut tehnytkään ja onnistui ihan hyvin. Marsipaanista tein koristeet.
keskiviikko 30. heinäkuuta 2008
Mansikkaiset kermasarvet
Tässä kermasarvia joissa mansikkahilloa ja mansikanmakuista kermavaahtoa.
Sarvet on tehty apuna käyttäen näitä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
