Elokuun puolessa välissä juhlistettiin toiseksi vanhimman tyttäreni 17-v synttäreitä. Hän itse suunnitteli kakun ja minä toteutin sen.
maanantai 26. elokuuta 2013
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Hääkoriste
Minulla oli kunnia tehdä nuorimman tyttäreni kummitädin hääkakun päälle koriste. Koristeen hahmot eivät ole hääparin näköisiä vaan oli tarkoitus että siitä käy ilmi heidän harrastus, jonka parissa he aikanaan tapasivat ja jota kumpikin vielä harrastaa.
Kakkua ja vihannes/hedelmäkoristeita
Nää mun päivitykset laahaa vähän jäljessä. Elokuun alkupuolella olin pitämässä Hyvinkäällä Hyriassa keittiöpuolen henkilökunnan koulutuspäivillä pienen esitelmän kakun kuorrutuksesta massalla ja sitten näytin joitain koristeita hedelmistä ja vihanneksista.
Hiukkasen jännitti kun ei aikaisempaa kokemusta tuollaisesta tilanteesta ollut.
No kunnialla taisin saada sen läpi vedettyä ja tässä aikaan saannoksia.
Täytekakun olin täyttänyt valmiiksi ja sen kuorrutin vaahtokarkin makuisella massalla. Ja päälle jo aiemmin valmistamia kukkasia. Kakku syötiin lopuksi kahvin kanssa. Heidän salaatteihin tein pienet koristeet ja sitten näytin joitain malleja. Aikaa oli muutama tunti joten eihän siinä ehtinyt kuin pintaraapaisun aiheista.

torstai 11. heinäkuuta 2013
Rippikakku osa 3
Työkaverini tytär pääsi ripille ja hänelle tein kakun. Toiveena oli valkoinen päällys ja raikkaita vaaleansinisiä ja vaaleanvihreitä kukkasia. Ja niillä toiveilla syntyi tällainen kakku.
Paljon Onnea Ellalle !!!
Rippikakut osa 2
Jesperin rippikakkuihin haluttiin Sinistä kukkaa, toinen kakuista avonainen raamattu ja pieni pyöreä varakakuksi. Kakuissa välissä valkosuklaa-mansikkamousse ja kinuski.
Onnea Jesperille !!!!
Valokuva-kirjakakku
50-vuotiaan kakkuun haluttiin kuva hänestä lapsena. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Tehdään valokuva-albumi. Ilma kakun tekohetkellä oli hieman haasteellinen. Kostea ja kuuma. Vaahtis massa meinasi sulaa käsiin mutta melko hyvä lopputulos siitä tuli.
Onnea sankarille !
Juhannus 2013
Juhannuksen vietimme uudella asuntovaunullamme Lammin Tilkkarissa. Mukaan täytin pienen manssukakun jonka sitten koristelin juuri ennen tarjoilua.
Tänä kesänä meidän perhe vaunuilee vähän enenmmän kuin aikaisempina vuosina jolloin meillä on ollut mummin vaunu lainassa.
Tänä kesänä meidän perhe vaunuilee vähän enenmmän kuin aikaisempina vuosina jolloin meillä on ollut mummin vaunu lainassa.
Herkullista kesää kaikille!!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)