sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Lähihoitajalle kakku

Lähihoitajaksi valmistuneelle tytölle haluttiin valkoinen kakku, johon aiheeseen liittyvää koristetta.

Ylioppilaskakut pojalle

 
 
 
 
Ylioppilaaksi valmistuneelle pojalle haluttiin turkoosit kukkaset. Tein laatat jotka nostettiin juuri ennen tarjoilua paikoilleen.
 

 

Lähihoitajalle ambulanssikakku

Ensihoitoon suuntautuva lähihoitaja halusi valmistujaiskakuksi ambulanssin. Hieman oli haastava projekti. Ihan en tyytyväinen ollut lopputulokseen mutta tällainen siitä nyt tuli.



Maija Poppanen 50-v kakku

Tämä kakku meni 50-v täyttävälle naiselle. Hän vei sen työkavereille. Teksteille on oma tarinansa.

 
 

Äitienpäiväkakut

Nämä päivitykset ovat tosi paljon jäljessä. Tulee nykyää tuonne facebookin puolelle laitettua uudet tuotokset ja tämä blogi jää aina sitten unholaan.


 
 
Mangokakku meni mummilaan ja toinen syötiin itse.

torstai 8. toukokuuta 2014

Wappu-tarjoiluja

Vietettiin pienellä porukalla wappua meillä. Suolaisten syömisten lisäksi oli simaa ja minidonitseja.



lauantai 5. huhtikuuta 2014

Suolaiset tuulihatut

 
Tänään tein ensimmäistä kertaa tuulihattuja. Aina olen pitänyt niitä jostain syystä vaikeina ja aikaavievinä. Mutta eihän ne sitä olleet ollenkaan. Näissä savulohitäyte.