sunnuntai 23. joulukuuta 2012

After eight-juustokakku

Löysin herkullisen kuuloisen ohjeen ja pakko oli kokeilla.
Ja turhaan tätä ei kehuttu, oli aivan taivaallisen makuista.

 
Pohja:

350g Minttu Dominoita

70g voita sulatettuna



Murskaa Dominot pieneksi muruksi tehosekoittimessa tai muovipussin sisällä. Sekoita keksimurska ja sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

 

Täyte:

1prk Sunnuntai Vaniljatuorejuustoa

2prk maitosuklaavanukasta

1 pieni paketti After Eight suklaata

5 liivatelehteä

½dl kiehuvaa vettä

2dl kermaa

2tl vaniljasokeria


Laita liivatteet runsaaseen kylmään veteen 10 minuutiksi. Sekoita keskenään vaniljatuorejuusto, vanukkaat ja sokerit. Sulata After Eightit mikrossa varoen. Lisää suklaa tuorejuustoseokseen ja sekoita tasaiseksi monitoimikoneessa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Purista liivatteista vesi. Kiehauta ½dl vettä, laita puristetut liivatteet kiehuvaan veteen, sekoita hyvin ja jäähdytä seosta hieman. Lisää liivateseos ohuena nauhana koko ajan hyvin sekoittaen tuorejuustoseokseen. Kääntele lopuksi kermavaahto joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia. Valmista kuorrutus.


Kuorrutus:

3 liivatelehteä

3dl maitoa

½dl tummaa kaakaojauhetta

½dl O'boy kaakaojauhetta

3/4 dl sokeria

1tl vaniljasokeria



Laita liivatteet runsaaseen kylmään veteen 10 minuutiksi. Kaada maito paksupohjaiseen kattilaan, siivilöi joukkoon kaakaot ja lisää sokerit. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois. Kun kaakaoseos kiehahtaa, lisää liivatteet ja sekoita hyvin. Anna seoksen jäähtyä haaleaksi. Kaada kaakaoseos tuorejuustokerroksen päälle ja anna jähmettyä mielellään seuraavaan päivään. Ennen vuoan reunuksen poistamista, kierauta terävällä veitsellä kakun reunojen ympäri. Poista sitten reunus varoen.
 
Ohje kopsattu suoraan Grazy bakerin blogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti