sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Mallikakkua ja sisutusjuttuja

Tänään avattiin (31.3.2013) Myllyn kupissa ja kakussa lähiruokamyymälä, sisustuspuoti ja juhlatila.
Ennestään oli jo Pitopalvelu ja Lounas.
Piipahdin viemässä pienen erän koristeita myyntiin tänään ja samalla kävin tutustumassa tuohon ihanaan myymälään.
Kannaattaa ehdottomasti poiketa jos on sielläpäin. Ihania sisustusjuttuja ja kaikkea kivaa löytyy.
Arkisin siellä on lounas 11-14.

Vein muutamia koristeita ja tämän koristekakun joka on tehty harjoittelupohjan päälle.




Tällainen ihanuus lähti matkaan, sillä eihän sammutuspeitettä voi keittiöön laittaa ihan sellaisenaan roikkumaan, tämän voi laittaa eikä häiritse yhtään ;)

 
Ja nämä ihanat lyhtytalon perhosetkin matkasivat meille
 
 
Ja tässä jo aiemmin hankkimani lyhtytalon ihanuudet
 


                                             Ja tätä sarjaa olen Anttilasta haalinut pikkuhiljaa


 
 

Ainon 18-v kakku

Täysi-ikäiselle Ainolle kakkua johon toiveena oli hopeaväri, shamppanjapullo ja korkokenkä.
Täyte mansikkaa ja valkosuklaamousse.


 
Tämä shamppanjapullo-koriste lähti irrallisena mukaan, hyydykekakun päälle.

 
Oikein Paljon Onnea Ainolle !!!


lauantai 30. maaliskuuta 2013

Herkullista Pääsiäistä !

Tässä sitruunainen kahvikakku jonka bongasin jostain toisesta blogista. En nyt kyllä muista mistä.




1 sitruunan raastettu kuori (n. 1 ½ tl)
150 g margariinia
2 dl sokeria
3 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2-3 rkl sitruunamehua
½ prk  kermaviiliä

Kuorrutus
1 ½ dl tomusokeria
1½ tl sitruunamehua
2 tl vettä
keltaista pastaväriä
 
Koristeet
Sokerimassakukkia ja sulatettua suklaata.
Pese sitruuna  harjalla ja raasta kuori.
Vaahdota sokeri ja pehmeä rasva. Lisää huoneenlämpöiset munat joukkoon yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Siivilöi jauhoseos taikinaan. Lisää taikinaan sitruunan raastettu kuori ja mehu. Lisää lopuksi joukkoon kermaviili. Vältä turhaa sekoittamista. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 40–45 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Anna hieman jäähtyä ennen kumoamista.

Tee halutessasi jäähtyneen kakun päälle kuorrutus. Sekoita tomusokerin joukkoon vesi, sitruunamehu ja hieman keltaista pastaväriä. Valuta kuorrutetta kakun päälle.

Koristele!
 
 
 

perjantai 29. maaliskuuta 2013

30-v kakku

30-vuotiaalle rekkamiehelle kakku.
 Kuva tulostettu Rouva-v:n Cakefixissä

Pohja gluteeniton. Vähän jännitti kuinka pohja onnistuu kun edellisestä oli jo vierähtänyt tovi.
Mutta ihan hyvin se onnnistui. Toivottavasti kokonaisuus oli hyvä. Päällä vaahtismassa, koristeet sokerimassaa.


tiistai 19. maaliskuuta 2013

Mallikakku

Marsipaani/sokerimassakoristeitani on pienessä määrin myynnissä Kahvila Poikkeuksessa Turengissa. Tein pienen mallikakun harjoittelupohjan päälle. Myynnissä olevat koristeet ovat lähinnä ristiäiskoristeita, mutta tilauksesta varoitusajalla koitetaan toteuttaa asiakkaan toiveita.


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Rippikakku

 
 
Ystäväni poika pääsi tänään ripille. Toiveena oli sini-valkosävyinen kakku. Päällinen vaahtokarkinmakuinen massa.
 

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Hedelmäkurssia osa 3

Tänään sai taas perehtyä hedelmäveistelyn saloihin Sari Sivenin opastuksella Hämeenlinnassa Vanajaveden opistolla.
Tässä aikaansaannoksiani:
 

 






 

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Koristeelliset kakut-lehti

Minua kysyttiin yhteistyöhön Koristeelliset kakut-lehden kanssa. Ja kyllä kiinnosti lähteä mukaan.
 Tätä lehteä oli pienessä määrin koe-erä jo syksyllä myynnissä.
 Mutta nyt julkaistaan sen ensimmäinen numero 5.3.2013. Lehteä julkaisee maailmanlaajuisesti toimiva DeAgostini kustantamo.
Minulle lähetettiin etukäteen paketti arvioitavaksi.


Ensimmäisessä paketissa oli kahdenkokoiset perhosmuotit, jotka olivat jämäkäntuntuiset.
Pienempää voi käyttää esim sokerimassasta tehtäviin perhosiin ja isompaa pikkuleipiin.
Molempiin löytyy lehdestä ohjeet.
Lisäksi mukana oli kasattva pahvinen muffiniteline. Ja purkillinen kimalleväriä, joka ei kylläkään ole syötävää, joten sitä ei voi käyttää syötäviin koristeisiin.


 
Lehdellä on kotisivut : Koristeelliset kakut ja myös se löytyy facebookista : Koristeelliset kakut-FB
 
Itse lehdessä on paljon ihania kuvia ja ideoita mm. kakkujen koristeluun, muffineiden tekoon ja pipareiden tekoon. Löytyy ohjeita ja niillä varmasti aloittelevakin leipuri onnistuu. Jokaisen lehden mukana tulee aina tarvikkeita, joita ohjeissa voi hyödyntää.
 
 
 
Lehden voi joko ostaa irtonumeroina tai tilata kestotilauksena.
 
Itse tykkäsin kovasti lehdestä. Kuvitus oli herkullisen värinen ja ohjeet ja vinkit vaikuttivat selkeiltä.
Ohjeissa oli kerrottu ainekset, tarvikkeet joita tarvitaan ja koristeiden tekoon menevä aika ja sitten oli vielä vinkkejä ja vaihtoehtoja. Ja uskon että tästä lehdestä tykkäävät niin aloittelevat kuin enemmänkin leiponeet.
 
Lehdestä löytyi 6 erilaista osiota: Pikkuleivonnaiset, Perustarvikkeet, Perinteiset reseptit,
Erityiset tilaisuudet, Koristelun mestarikurssi ja Lasten kakut.
 
Yhtään ohjetta en vielä kerennyt testata, mutta lähiaikoina menee testaukseen.
Lehden lopussa on aina kerrottu mitä kivaa seuraavasta lehdestä löytyy :)
 
 
Eli numero kakkosesta löytyy tyllia ja pursotuspussi, ja ohjeita koristepursotukseen.